Veden pinta on soutuveneen alla tyyni, mutta pohjaa ei näy. Alla velloo
tumma järvi, kaikki maailman syvä, pimeä vesi. Hiljaisuus on omituista
laatua, se istuu keskipenkillä, seuraa tilannetta vastapäisiltä
rannoilta joille aallot eivät lyö. Hiljaisuus katsoo soutuvenettä
korkeuksista. Tuijottaa kymmenenkesäistä tyttöä silmiin. Tyttö katsoo
siitä ohi, katselee veden väreilemätöntä pintaa, katsoo isänsä lähes
olematonta hymykuoppaa, vartioi matalaa taivasta. On vaivalloista olla
paikallaan.
Tytön isä tuijottaa nousevaan höyryyn. Utu nuolee
harmaantuneen veneen laitoja. Isällä on pidättyväinen katse ja karheat
kädet, tyttö näkee ja tietää vaikka on vielä hämyistä. Kuikkaa ei kuulu,
yksikään lintu ei viserrä.
