. . . .

Kylpyhuoneen kylmät kaakelit ja kirkas valo tarjoavat yön pimeydessä tautiselle lohtua siinä missä lämmin syli ja osaaottava olkapään silitys. Oksennuksen hetkellä pelkään lapsellisesti, että vaivun ikuiseen pahoinvoinnin kaninkoloon valkoisen posliinin keskelle, mutta auringon noustessa kieriskely ja nytkähtely loppuvat.

Menneiden päivien kokemukset sulautuvat ihmeelliseksi surrealistiseksi hutuksi. Saatoin istua ikkunalaudalla ja kokea keuhkoja polttavaa mielihyvää, pettyä ja surra Eurydiken äärellä, itkeä rakastelun jälkeen ilosta ja nyt – .


Ajattelen Camus'n rottia. Rotat eivät pysty oksentamaan. Valoon päästyään ne alkavat kieriskellä ja nytkähdellä ennen kuin kuolevat laumoittain.

--
Kauhujen paikan aution hiljaisen tämän valtavan kautta nyt pyydän: Eurydiken elo taas kutokaa, joka katkesi kesken! Kaiken saatte. Kun on vähän aikaa vierinyt, ennen pitkää kuolevat kaikki me yhteen riennämme tänne. Täällä on määränpää, tämä viimeinen koti meille; luotuja kauimmin, Manan mahdit, te hallita saatte. Hänkin saapuu kyllä, kun täyttyvät aika ja määrä: lainaa ainostaan, en lahjaa, teiltä nyt pyydän. Jos ei kohtalo suo pois puolison lähteä täältä, tännepä jään minäkin: ilonanne on jo kaksi surmaa!  (Ovidius, Muodonmuutoksia)