Pieni tyttö makaa kaurapahnassa lämpölampun alla ja silittää edellisenä yönä syntyneitä porsaita. Väsynyt emakko tytön vieressä kääntää kylkeään ja pahnue ryntää nisille. Yksi luiseva porsas jää jälkeen ja vaikka se kuinka vikisee, muut eivät tee sille tilaa. Pienen tytön käy porsasta sääliksi. Hän päättää alkaa pitää siitä huolta.
Tytön isä opettaa, kuinka porsaalle lypsetään emakolta maitoa. Tyttö syöttää porsaan monta kertaa päivässä ja vahtii tunnollisesti, ettei se jää muiden pienten sorkkien tallomaksi. Tyttö makaa karsinassa tuntikausia, paijaa ja rakastaa pientä porsastaan ja makoilee yhdessä pahnueen kanssa monta päivää.
Neljäntenä aamuna tyttö herää omasta sängystään aikaisin, pukee päälleen sinisen alasikalalta haisevan haalarin ja juoksee saappaat jalassaan koko alamäen. Pihalammikot räsähtävät rikki nokialaisten alla. Perillä tyttö ei heti löydä porsastaan, sillä muut pikkuporsaat nukkuvat sen päällä lämpölampun alla. Tyttö nostaa porsaan syliinsä, paijaa ja silittää sen pehmeää vaaleanpunaista ihoa, katselee lempeästi sen ummistettuja silmiä, juttelee sille lempeällä äänellä edellisen illan tapahtumista, koittaa sen pehmeää ihoa omaa poskeaan vasten. Äkkiä tyttö ymmärtää, että porsaan ruumis on aivan veltto, ettei se ala tökkiä tytön pieniä sormia pehmeällä kärsällään.
Tyttö silittää porsasta sylissään kovakouraisemmin ja alkaa huutaa eläimellisesti. Tyttö huutaa isää, hätääntyneet kyyneleet kirivät hänen silmiinsä ja alkavat pian valua, tyttö kirkuu pakokauhun vallassa, huutaa niin kovaa, että koko sikalan siat kavahtavat huutoa ja yhtyvät korvia särkevään karjuntaan. Mutta isä on jossakin kaukana eikä kuule. Eikä pieni porsas enää herää. Tyttö pitää pehmeää, velttoa ja vielä haaleasti lämmintä porsasta sylissään, painaa sitä vasten rintaansa, heijaa itseään lohduttomana edestakaisin pahnassa eikä käsitä kuinka joku, josta hän piti niin hyvää huolta, saattoi jättää hänet niin pian.
